25.4.2007

Tietoa kaivataan!

Hei blogilaiset,
Onko jollakulla tietoa semmoisesta asiasta, (epäilisin että Vesa Oittisella (filosofia?) tai jollakulla juristilla yms. voisi olla) miten venäläisten oikeustajuun, -arvoihin, yleiseen ymmärrykseen oikeudesta tai laista tai miten sen nyt sanoisi, on vaikuttanut se, että yli 70 vuoteen kukaan yksityinen henkilö ei ole voinut omistaa maata ( ennen vallankumousta talonpojat suhteellisen lyhen aikaa omistivat viljelemänsä maan?). Datshoilla ja omilla viljelmillähän maata oli, mutta sekin tilkku oli vähäinen, eikä sekään kai välttämättä ollut kenenkään yksityisomaisuutta, vaikka sen käsittääkseni saattoi periä.

Tuli vain mieleeni kun pohdiskelin venäläistä lainsäädäntöä, oikeutta, oikeustajua- ja arvoja ja maanomistusta ja vastaavaa suomalaista. Ts. käsittääkseni venäläisellä oikeuskäsityksessä oli syvään juurtunut ajatus, että maata ei voi omistaa. Ts. kun maata ei voinut omistaa, se myös esti maalla keinottelun, mikä vaikuttanee asuntojen jne. jne. hintoihin yms.

Suomessahan oli pitkään ja on kaiketi edelleenkin se käsitys, että maan, kiinteistöjen omistamattomuus esti bisneksiä, kun ei pankista saa lainaa ellei ole jotain vakuuksia, ja esim. NL:.n romahtaessa tai siitä eteenpäin takuita lainan vakuudeksi pankeille ei ollut antaa oikein kellään minkäänlaisia. Toisaalta pankiltahan sai lainaa, kun perusti oman pankin.

Venäläiset metsät säilyvät tietojeni mukaan edelleen valtion omistuksessa. Maan omistamisen kanssa on kaiketi vielä vähän niin ja näin, mutta maata saa kuitenkin jo omistaa eri tarkoituksiin määriteltynä.

Tässä mielessä ajattelin esim. Moskova-joen rantoja seillaillessani yhtenä kesänä Moskovasta Nizhni Novgorodiin. Reitti oli hyvin kaunis, rannat kauniita, ja siellä täällä oli paikkoja joihin ihmiset saattoivat mennä grillailemaan, pitämään juhlia, ja myös ilmeisesti telttailemaan yms. Kun joen rannalla oli yksityinen "kesämökki", sen tontti oli rajattu vesirajaan saakka korkeilla muureilla, mikä näytti hyvin omituiselta muuten niin kauniilla, vehreillä ja tyhjillä rantatöyräillä.

Yleisen kansainvälisen "oikeuden" mukaan kaiketikin maa voi olla yksityisessä omistuksessa ja kaikki mikä sen pinnalla kukoistaa, mutta valtio omistaa maan sen pinnan alta, rajasta en tiedä missä metrissä se kulkee: ts. kullan, öljyn, uraanin, yms.

Että tuota, ottia tuota, tietääkö joku dokumenttia missä tämmöistä asiaa olisi esitetty esim. verratuna suomal. vastaavaaan oikeustajuun?
Irene Skog

Ei kommentteja: