25.6.2007

Ilmari Susiluodon uutuuskirja: Viina ja Venäjä

Nyt, kun juhannus - tuo ainoa suomalaisten tuntema pakanallinen juhla - runsaine(?) viinan juonteineen on takana, lienee paikallaan muistuttaa viime viikolla julkaistusta uutuuskirjasta.

VTT Ilmari Susiluoto on julkaissut kirjan nimeltä "Vilpittömän ilon valtakunta - viina ja Venäjä" (Ajatus Kirjat, Helsinki).

Se on ensi sijassa tietokirja, jonka lähtökohtana on tarkastella viinan/votkan/vodkan valmistuksen ja myynnin läheinen kytkentä valtion kontrolliin ja valtiontalouteen. Kytkentä on ollut hyvin läheinen tsaarinvallan aikana, mutta myös neuvostovuosina. Kytkennän pettämisen seuraukset tulivat konkreettisesti näkyviin, kun Gorbatšov käynnisti kansan raitistamiskampanjansa.

Susiluodon teesi on, että nykyinen Putinin Venäjä ja todennäköisesti myös Putinin mahdollisen seuraajan Venäjä on 1990-luvun vapaakaupan ja antimonopolismin kauden jälkeen pystyttämässä uudelleen tuotannon kontrollia ja monopolisoimassa viinantuotantoa.

Omintakeiseen tapaansa Susiluoto on ikään kuin vaivihkaa sujauttanut tekstiin mukaan muutaman anekdootinkin aiheesta.

ajatuskirjat.fi

Se käsikirjoitus, jonka olen lukenut, oli laajempi ja enemmän tutkimuspainotteinen kuin nyt julkaistu, mutta kirjan ilme on kustantajan toivomuksesta vähän kevennetty. Harmi! Kaikesta huolimatta suosittelen: lukekaa Susiluotoa.

Ei kommentteja: