23.2.2010

Isänmaan puolustajat juhlittavina

23. helmikuuta 1918 vasta perustetun puna-armeijan osastot saavuttivat ensimmäiset voittonsa keisarillisen Saksan jalkaväkijoukoista Pihkovan ja Narvan tienoilla. Näistä voitoista tuli "puna-armeijan syntymäpäivä". Vuodesta 1922 puna-armeijan päivää on sitten juhlittu virallisesti. Niin tänäänkin. Mukaan juhlittaviksi pääsi myös laivasto. Vuodesta 1992 päivä on ollut nimeltään Isänmaan puolustajan päivä.

Tämä on nykyisin ainoa armeijan/laivaston/ilmavoimien punaisella merkitty juhlapäivä Venäjällä. Meillä Suomessa asia on sikäli toisin, että kesäkuun neljäs on puolivirallinen ja joulukuun kuudes virallinen armeijan juhlapäivä. Siis puolitoista juhlaa vuodessa. Pieni maa, paljon sotasaavutuksia, enemmän juhlittavaa.

Mutta toki Venäjällä miehisille aiheille on omistettu paljon päiviä kalenterissa. Osansa saavat erilaiset väkivaltakoneistot ja salaiset palvelut. regions.ru-nettilehden mukaan suurin osa venäläisistä näkeekin helmikuun 23. päivässä enemmän kuin puna-armeijan syntymäpäivän, nimittäin tosi miesten päivän.

VTsIOM (ВЦИОМ) julkisti tuloksia kyselystä, jonka mukaan
- 41 % pitää tätä päivää kaikkien Venäjän miesten päivänä,
- näin vastanneiden määrä on nousussa (v. 2005 näin vastasi 31 %)
- kasvava osa vastaajista pitää tätä päivää kaikkien Venäjän asevelvollisten päivänä: nyt 30 %, vuonna 2005 vain 13 %
- vähenemään päin on niiden määrä, jotka pitävät tätä päivää puna-armeijan syntymäpäivänä: nyt 21 %, v. 2005 oli 46 %
- pieni vähemmistö, 6 %, pitää tätä päivää vain yhtenä vapaapäivänä.

Tässä parlamentaarikkojen mielipiteitä VTsIOMille:

"Ensi sijassa niiden juhla, jotka kantavat kauluslaattoja. Tämä on työläisten ja talonpoikien Puna-armeijan päivä."
Husein Tšetšenov, Kabardino-Balkarian tasavallan valtiovallan toimeenpanoelimen edustaja liittoneuvostossa, liittoneuvoston opetus- ja tiedekomitean puheenjohtaja

"23. helmikuuta on yksinomaan niiden juhla, jotka antoivat kaikkensa tai maksavat velkaansa Isänmaalle."
Vasili Duma, Kostroman oblastin hallinnon edustaja liittoneuvostossa, liittoneuvoston luonnonvara-, ympäristönsuojelu- ja ekologiakomitean varapuheenjohtaja

"Kaikkien tosi miesten päivä: Helmikuun 23. on kaikkien Miesten, isolla alkukirjaimella, Juhla, ei kaikkien miessukupuolen edustajien vaan nimenomaan aitojen tosi miesten juhla."
Sergei Lisovski, Kurganin oblastin duuman edustaja liittoneuvostossa, liittoneuvoston maatalous- ja elintarvikepolitiikan komitean varapuheenjohtaja

"Isänmaan puolustajan päivä on koko valtion juhla, joka ulottuu sekä miehiin että naisiin, ja kaikkiin veteraaneihin erityisesti."
Vasili Lihatšov, Ingušetian tasavallan kansankokouksen edustaja liittoneuvostossa, liittoneuvoston kansainvälisten asiain komitean varapuheenjohtaja

"Kaikkien niiden miesten päivä, jotka tuntevat itsensä puolustajiksi. – Ja jokainen mieshän on perusluonteeltaan ennen kaikkea puolustaja. Olipa hän kyntäjä, seppä, rakentaja, johtaja – jos täytyy, hänen velvollisuutensa on ottaa ase käteen ja ryhtyä puolustamaan Venäjää."
Oleg Pantelejev, Kurganin oblastin hallinnon edustaja liittoneuvostossa, liittoneuvoston IVY-asiain komitean jäsen

"Helmikuun 23. on sekä ammattisotilaiden että kaikkien muiden Venäjän miesten juhla. Isänmaan puolustaja on ihminen, joka rakastaa maataan, ymmärtää, millaisia ovat nykyiset uhat, ja pystyy ne torjumaan. Isänmaan tosi puolustajien täytyy ymmärtää hyvin nykyajan poliittiset prosessit ja hänen on muistettava tukeutua historialliseen muistiinsa."
Jevgeni Fjodorov, duuman talouspolitiikka- ja yrittäjyyskomitean puheenjohtaja (Yhtenäinen Venäjä)

"Jokainen löytäköön hyvän aiheen juhlistaa tätä merkkipäivää, mutta sen ohella on muistettava juhlia ensi sijassa Suuren isänmaallisen veteraaneja ja kauluslaattojen kantajia. - Helmikuun 23. päivän juhla on kallis kaikille niille, joille sana isänmaa ei ole pelkkä tyhjä sävel."
Aleksandr Tšuhrajev, duuman terveydenhuoltokomitean varapuheenjohtaja (Yhtenäinen Venäjä)

"Ei pidä puhua vain maansa puolustamisesta vaan myös perheensä, sukulaisten ja läheisten puolustamisesta. – Enemmistö Venäjän miehistä on viettänyt aikaa armeijan palveluksessa. Siksi helmikuun 23. on laillisesti tullut kansalliseksi miesten juhlaksi."
Viktor Šudegov, duuman opetuskomitean varapuheenjohtaja (Oikeudenmukainen venäjä)

"Helmikuun 23. antaa meille lisäsyyn muistaa voittoamme ja sankareitamme. Pyrkimyksessä mieltää historiamme uudelleen olemme usein unohtaneet sankarillisen menneisyytemme. – Helmikuun 23. on yleiskansallinen juhla, jolla on ammatillinen linja. Ei pidä unohtaa, että isänmaan puolustajia eivät ole vain sotilaat, vaan myös kaikki ne, jotka taistelevat 'sisäistä vihollista', s.o. rikollisuutta, rosvousta, korruptiota vastaan."
Gadžimet Safaralijev, duuman opetuskomitean varapuheenjohtaja (Yhtenäinen Venäjä)

"Juhlapäivän päätarkoitus on valmius millä hetkellä tahansa toimia aktiivisesti kotimaan puolustuksessa. – Vuonna 1918 isoisäni oli todistamassa puna-armeijan syntyä, siksi tämä päivä on ennen kaikkea asevelvollisten päivä."
Boris Kašin, duuman rahamarkkinakomitean jäsen (KPRF)

"Helmikuun 23. pitää oikeutetusti katsoa kaikkien miesten juhlaksi. Kuitenkin itselleni se merkitsee ennen kaikkea niiden juhlaa, jotka taistelivat, jotka ovat palvelleet ja palvelevat armeijassa."
"Ei ole olennaista, onko helmikuun 23. kaikkien miesten juhla vaiko vain niiden, joilla on yhteys sotapalvelukseen. Jokaiselle miehellehän on tunnusomaista turvautuminen voimaan ja puolustajan tehtävät. Siksi tänä päivänä jokaisella naisella on lainmukaiset perusteet ja oikeus juhlia niitä miehiä, joita hän haluaa."
Pjotr Šelištš, Venäjän yhteiskunnallisen kamarin toisen kokoonpanon jäsen, Venäjän kuluttajaliiton neuvoston edustaja

"Helmikuun 23. pitää mieltää yleensä puolustajien päivänä. Minun mielestäni tämä on kaikkien miesten päivä, jotka on kutsuttu puolustamaan ei vain omaa isänmaataan, vaan myös perhettään ja sukulaisiaan. Siksi ymmärrän tämän päivän kaikkien miesten päivänä."
"On epäloogista juhlia paaston aikana puna-armeijan syntymäpäivää. Siksi päivä pitää mieltää uudelleen. Miehet ovat aina olleet voimakkaita, he puolustavat heikkoja. Mielestäni tämä päivä pitäisi muuttaa kaikkien meidän miespuolisten puolustajiemme päiväksi."
Irina Dergatševa, filologisten tieteiden tohtori, Venäjän sosiaalialan valtionyliopiston vieraiden kielten tiedekunnan dekaani, lingvistiikan ja kulttuurienvälisen kommunikaation laitoksen professori

Ei kommentteja: