14.8.2010

Ville Haapasalo matkaa halki Venäjän

YLEn Teema-kanava kunnostautuu jälleen Venäjä-aiheisilla ohjelmillaan. Samaan aikaan kun Rikos ja rangaistus -sarja on noin puolivälissä, alkoi juuri Ville Haapasalon "Venäjän halki 30 päivässä". Siinä näyttelijä lähtee rinkka selässä matkalle halki kauniin Venäjän lännestä itään, kotikaupungistaan Moskovasta Vladivostokiin. Hän yrittää löytää matkallaan toisen kotimaansa ihmeitä tavallisen kansan parista, kuten ohjelman esittelyteksti sanoo. (Valitettavan huonosti kirjoitettu esittelyteksti, joka vilisee kieli- ja kirjoitusvirheitä ja jonka tyyli nilkuttaa pahasti!)

Kahdeksanosaista sarjaa voi katsoa perjantaisin klo 18.55, uusinnat lauantaisin klo 20.15. Ja jos kumpikaan ei sovi aikatauluun, Ylen Areena auttaa viikon ajan. Tässä muutamia poimintoja sarjan kustakin osasta.

Sarjan aikataulu ja sisältö:

pe 13.8. Osa 1: Moskova
Sarjan alussa Ville seikkailee Euroopan suurimmassa ja maailman kalleimmassa kaupungissa Moskovassa.

pe 20.8. Osa 2: Nizhni Novgorod
Toisessa osassa Ville matkustaa Olga- ja Oka- joen risteyksessä sijaitsevan 1,4 miljoonna asukkaan Nizhni-Novgorodiin, jossa hän käy surkuhupaisalla kala- ja veneretkellä sekä paneutuu venäläiseen huumoriin paikallisen koomikon Sergei Kabailon kanssa.

pe 27.8. Osa 3: Jekaterinburgissa
Ville joutuu keskelle voitonpäivän juhlintaa. Ilmassa on nostalgian väritteistä latausta suuresta ja mahtavasta Neuvostoliitosta. Juhlissa hän näkee huikean sotilasparaatin.

pe 3.9. Osa 4: Novosibirskissa Ville mm. tutustuu nuorisopainitoimintaan, jota vetää kolminkertainen olympiavoittaja Aleksandr Karelin.

pe 10.9. Osa 5: Irkutsk-Baikal
Tässä käydään Irkutskissa ja matkataan kauniille Baikal-järvelle. Burjaattien alueella ja Ville osallistuu shamaanirituaaleihin ja seuraa vierestä, kuinka shamaani Valentin Hagdajev saa tamburiinin avulla yhteyden henkiolentoihin.

pe 17.9. Osa 6: Ulan Ude
Baikal-järvellä seilataan kohti Ulan Udea, jossa Ville tutustuu tiibetinbuddalaisuuteen Ivolginskin luostarissa. Siellä päähenkilömme katoaa mystisesti, mutta vierailee myös luostarin pyhimmässä paikassa.

pe 24.9. Osa 7: Habarovskissa
Ville törmää ensimmäistä kertaa vastoinkäymisiin, sillä Venäjän presidentti on kaupungissa vierailulla ja monet sovitut tapaamiset joudutaan vierailun takia perumaan. Hän myös huomaa Habarovskin olevan täynnä juhlivia hääpareja ja ottaakin selvää venäläisestä hääkulttuurissa vierailemalla lähes kymmenissä häissä.

pe 1.10. Osa 8: Vladivostok
...on Venäjän itäisin kaupunki ja Trans-Siperia-junaradan päätepiste. Ville tutustuu mm. japanilaisten autojen kauppiaaseen, jonka bisnestä vaikeuttavat valtion tuontiautoille määräämät myyntisäädökset.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihmetytti hieman, kun Haapasalo oli Varpusvuorilla ja osoitti erästä rakennusta kertoen samalla että sitä ei ole koskaan käytetty muistaakseni asbestiongelmien vuoksi. Mielestäni Haapasalo osoitti Venäjän tiedeakatemian rakennusta joka kylläkin on toiminut ja toimii edelleen ihan normaalisti: http://www.photosight.ru/photos/3074573/

Huomasivatko muut saman?

Kalle kirjoitti...

Nojaa, kyllähän näitä legendoita riittää. Vaan voiko ohjelmaa nähdä netissä missään? Täällä Ruotsissa kun ei Yle Teema näy. :-(

Taneli Dobrowolski kirjoitti...

Jaa-a. Käsikirjoittajat lienevät sekoittaneen tiedeakatemian ”uuden päämajan” ja samassa suunnassa sijaitsevan Luzhenskin metrosillan, jolla sijaitseva metroasema oli pääosin suljettu käytöstä vuosina 1983 – 2002.

Reijo Nikkilä kirjoitti...

Taneli, sillan nimi taitaa olla vieressä olevan stadionin mukaan Luzhnikin metrosilta?

Taneli Dobrowolski kirjoitti...

Oikeassa olet, Reijo! Meni meikäläisellä näemmä translitterointi pieleen :)

Anonyymi kirjoitti...

Ville Haapasalo palvelee Putinistania ja levittää maailmalle propagandaa, jonka mukaan tshekisti-Venäjällä olisi kaikki ”muka-hyvin”. Inhimillisyyden nimessä asiasta voi olla vain yhtä mieltä siitä, että Haapasalo on myynyt moraalinsa diktatuurille, jonka nahkasaappaita se nyt innoissaan nuoleskelee.

Anonyymi kirjoitti...

Villen on nuoltava rupliensa eteen sen koiran saappaita, joka naapurissa mediaa määrää.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli hyvä ohjelma ja Ville on hyvä tyyppi. Lisää tällaisia tuon amerikkalaisen saastan korvikkeeksi. USA on sairas koira.

Anonyymi kirjoitti...

Miettimättä kuka palvelee ketäkin katsoin Villen tekemän jutun kokonaan ja pidin siitä. Mielenkiintoinen matka Venäjällä. Aikamoinen tara Ville vaan on kyseisessä maassa. Ohjelma on mielestäni hauska ja valaiseva Venäjän oloista.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka ei venäjä ole itselle kovinkaan tuttu, niin poikkeuksellisen hyvä ja maanläheinen sarja tässä tosi-tv maailmassa. Mennään itse asiaan eikä turhia krumeluureja.
Nykyään kun ei matkailuohjelmissa tahdo tulla kunnon tietoa kulttuurista, ihmisistä, jne. Ja edes luonto-ohjelmissakaan enään keskitytä luontoon, erä-ohjelmissa on pyssy- ja rotuesittelyt ja kalastusohjelmissa enään kalasteta muilla kuin perhoilla. Hieno poikkeus tämä.

Anonyymi kirjoitti...

Pidin ohjelmasta.
Älä ville sure saattaa olla etteivät asukkaat ole siellä vakituiosesti. Jouduit lähettämään
matkasuunnitelman etukäteen.
Sinulle saatettiin osittain tehdä
näytös. Eikä puute ole kuin siinä
paikassa. Ihmiset voivat asua osan
vuodesta asutuskeskuksissa. Koska kuvasit sinulle tehtiin kulttuurista esityksiä, eikä kaikki ole näennäistä.

Anonyymi kirjoitti...

Pidin ohjelmasta.
Älä ville sure saattaa olla etteivät asukkaat ole siellä vakituiosesti. Jouduit lähettämään
matkasuunnitelman etukäteen.
Sinulle saatettiin osittain tehdä
näytös. Eikä puute ole kuin siinä
paikassa. Ihmiset voivat asua osan
vuodesta asutuskeskuksissa. Koska kuvasit sinulle tehtiin kulttuurista esityksiä, eikä kaikki ole näennäistä.