28.11.2011

VIHREÄN JUNAN VIEMÄÄ

Rosa Liksomin romaani Hytti nro 6 on neuvostoarjen ensyklopedia. Samalla teos tarjoaa suomalaisen näkökulman jo historiaksi haihtuneeseen todellisuuteen. Erityisen herkullinen lukukokemus on niille, jotka voivat peilata kirjan kuvaukseen omaa kokemustaan Neuvostoliitosta. Vihreä juna vaunupalvelijoineen, helisevine teelaseineen, nytkähdyksineen sekä lainehtivalattiaisine vessoineen on Rosa Liksomin romaanin myötä kirjattu historiaan.

Hytti numero 6 on matkakertomus Moskovasta Siperian halki Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin. Matkan kertoja ja kokija on nuori suomalaisnainen, jota romaanissa kutsutaan yksinkertaiseksi tytöksi. Hänen matkalle lähtönsä motivoi yhtäältä tarve oman elämäntilanteen selkiyttämiseen, toisaalta halu matkustaa autonomian ajan suomalaisten tutkimusmatkailijoiden jalanjäljissä.

”Tyttö” opiskelee Moskovassa arkeologiaa. Hänen venäläinen poikaystävänsä on ”pelastautunut” mielisairaalaan välttääkseen joutumisen Afganistaniin sotimaan. Poikaystävän poissa ollessa poikaystävän äidin ja tytön välille on kehkeytynyt romanttinen suhde.

Kaikki tämä jää taustalle, kun matka alkaa ja alkaa tutustuminen matkatoveriin, itseään Teräs Rautavitšiksi kutsuvaan Vadim NIkolajevitš Ivanoviin. Tämä ”jäntevävartaloinen, kaalikorvainen, mustaan toppatakkiin ja valkoiseen kärpännahkalakkiin” pukeutunut mies on tytön vähiten itselleen toivoma matkatoveri. Mutta ilman tätä miestä matkakertomukselle ominainen päähenkilön kehittyminen ja maailmankuvan avartuminen ei olisi ollut mahdollista.

Useiden vuorokausien kestävä matka Siperian halki mahdollistaa Vadim Nikolajevitšin henkilökuvan laajentamisen ja syventämisen. Aluksi tämä juoppo murhamies ja naiset vittuun samastava, maata kiertävä vaimonhakkaaja sekä pelottaa että inhottaa tyttöä. Vähitellen miehestä avautuu muitakin puolia. Miehen traaginen lapsuus selittää moraalitonta elämänasennetta, vaikka toisaalta hän on myös raukka, joka ei kykene ottamaan vastuuta itsestään. Silti rivoimmankin röyhkeyden laskoksista löytyy hyvyyttä. Löytyy se, jota venäläiseksi sieluksi tavataan kutsua.

Tyttö inhoaa, pelkää miestä. Ja kuuntelee. Yhteiseen hyttiin vangittuna hän joutuu kuuntelemaan miehen toisinaan rivoja, toisinaan itsesäälisiä ja koskettavia kertomuksia elämästä. Hän ei kommentoi, vaan ilmaisee itseään piirtämällä vihkoonsa Siperian alakuloista maisemaa – tai oman käsityksensä asioista.

Muita henkilöitä teoksessa on vain vähän. ”Vormutakkiin itsensä tunkenut” vaunupalvelija Arisa on hyvin tunnistettava hahmo, maailmanjärjestystä ylläpitävä matroona. Matkalla tavattavat henkilöt eivät ole päässeet kirjaan, mutta heidän tarinansa voi lukea kirjailijan kotisivulta: http://www.rosaliksom.com/hytti-nro-6-extrat/

Hytti numero 6 vilisee viittauksia venäläiseen kirjallisuuteen alkaen teoksen nimestä, joka on viittaus Tšehovin novelliin Sali n:o 6. Tšehovin novelli kyseenalaistaa terveiden ja vapaiden ihmisten tilan; suljettu potilashuone on oikeastaan paikka, jossa voi olla vapaana hullusta yhteiskunnasta. Rosa Liksomin romaanissakin kysymys henkisestä sairaudesta ja terveydestä on tärkeä, sillä tytön poikaystävä on mielisairaalassa olematta kuitenkaan sairas. Romaanissa viitataan myös Vsevolod Garšinin kertomukseen Punainen kukka (suom. 1911), joka on venäläisen kirjallisuuden varhaisia ja tärkeitä ja mielen sairastumisen kuvauksia. Myös normaalin ja epänormaalin rajasta kiinnostunut Andrei Platonov on Rosa Liksomille tärkeä kirjailija.

Miespäähenkilö edustaa hyvin neuvostokansalaista, joka tuntee jonkin verran kirjallisuutta. Hän höystää puheensa kirjallisuudesta kumpuavilla syvämietteisillä lausahduksilla ja keittiöfilosofoinnilla – silloin kun ei latele rivouksia.

Kirjallisten viittausten lisäksi Rosa Liksomin teos vilisee viittauksia neuvostoarkeen, sen esineisiin, tapoihin ja miljöisiin. Ruuan, makujen ja hajujen kuvaus tuo vahvan elämyksen elämänmenosta Neuvostoliitossa. Olinkin jo melkein unohtanut kaiken tämän.

Suomalaistytön kokemus Venäjästä ja venäläismiehestä voidaan nostaa yleisemmälle tasolle: suomalaisen näkökulman kuvaukseksi. Venäjä on pelottava ja moraaliton, mutta pinnan alla on jotakin kiehtovaa. Matka erilaisuuteen on aina matka myös oman itsensä tuntemiseen. Eikä mikään ole niin vierasta ja luotaan työntävää etteikö myös jotakin yhteistä löytyisi. Miehen ja tytön välinen hauras yhteys löytyy Mongoliassa, jossa he molemmat ovat vieraita ja muukalaisia. Muistoksi yhteisestä junamatkasta mies lahjoittaa puukkonsa. Sen, jonka terän auki napsahtavaa ääntä tyttö oli aluksi pelästyt, sen saman, joka matkan kuluessa paljastui moninkertaiseksi murha-aseeksi – ja jonka luiseen kahvaan on upotettu hopeinen ortodoksiristi.

Neuvostokäytänteiden mieleen palauttaminen tuo suurta nautintoa, tunnistamisen iloa lukijalle, joka on ne joskus itse kokenut omalla kehollaan. Äänet, maut ja hajut on kuvattu niin, että jokin kauan sitten unohtunut palautuu mieleen. Uskon, että muistin palautumisen kokemus on yhteinen kaikille vihreän junan viemille suomalaisille. Kenelle tahansa Hytti nro 6 on Neuvostoliiton arkikulttuurin historia. Teoksen kuvaamaa aikaa ei toivo takaisin, mutta sen muistaminen ja ylös kirjaaminen on arvokasta.